Verkkosivu-uudistus ja WP-huolenpitopaketti sivuston ylläpitoon

Suomen Sahayrittäjät ry on piensahojen ja höyläämöiden yhdistys, joka kokoaa jäsenensä yhteen ja toimii mm. tiedon välittäjänä omille jäsenilleen ja erilaisille sidosryhmille. Yhdistys on toiminut vuodesta 1946.

“Projekti sujui todella hyvin, aikataulu piti ja yhteistyö toimi verkkosivujen uudistuksen aikana moitteettomasti. On ollut mukava todeta, että Hurjan palvelukonsepti toimii myös projektin jälkeen. Saamme Hurjan asiakaspalvelun kiinni aina tarvittaessa, asiakasvastaava Hannamari on heti valmis auttamaan ja reagoi tarpeisiimme nopeasti.”

Timo Ripatti, Hallituksen pj., PEFC ryhmävastaava

Tarve

Suomen Sahayrittäjien aiempi verkkosivutoteutus oli tullut tiensä päähän sekä teknisesti että ulkoasunsa puolesta. Julkaisualustan vaihtamisen ja verkkosivujen uudistuksen yhteydessä haluttiin mm. raikastaa aiempaa tummasävyistä ilmettä.

Tarvetta oli myös sisällölliselle muokkaukselle, joka tuli tehdä olemassa olevaa toteutusta kunnioittaen. Aiemmilla verkkosivuilla ollut jäsenyritysten hakusivu oli tarpeen nimetä uudelleen Palvelut-sivuksi ja samalla hakutoiminnallisuutta haluttiin kehittää niin, että se vastaisi paremmin jäsenyritysten ja sidosryhmien tarpeisiin.

Ratkaisu

Teimme Sahayrittäjien verkkosivu-uudistuksen WordPressillä. WordPress on tunnettu mm. helppokäyttöisestä Gutenberg-sisällönhallintajärjestelmästä.

Suunnittelimme tuoreen ulkoasun asiakkaan toiveiden mukaan. Suunnittelun lähtökohtana oli sivuston käyttäjäkunta ja se, että käyttäjät olivat tykästyneet aiempaan sivustoon. Selkeytimme sivuston valikkorakennetta soveltuvin osin, jotta loppukäyttäjän on helppo löytää tarpeelliset sisällöt myös uusilta verkkosivuilta. Palvelut-sivun hakutoiminnallisuudet toteutimme asiakkaan toiveiden mukaan custom-tyyppisinä.

Suomen Sahayrittäjät ry:n verkkosivujen uudistukseen liitettiin myös WordPress-huolenpitopaketti. Huolenpitopaketti sisältää mm. WordPress-julkaisujärjestelmän ja sen lisäosien päivitykset sekä kattavan asiakaspalvelun tuen.

Hyödyt

Uusi sivusto on visuaalisesti miellyttävä ja raikas. Nykyaikainen ilme on Suomen Sahayrittäjät ry:n näköinen ja selkeä. Sivuston sisällönhallinta on helppoa myös ylläpidon näkökulmasta. 

Sivuston rakenne vastaa aiempaa toteutusta, tismalleen asiakkaan toivomalla tavalla uudistettuna. Uuden Palvelut-sivun avulla Sahayrittäjien sivuston kävijöiden on nyt entistä helpompi etsiä kiinnostavia jäsenyrityksiä ja toimialan palveluita. 

Uusista sivuista saatu palaute onkin ollut pelkästään positiivista: vierailijat ovat tykänneet raikkaasta ulkoasusta ja Palvelut-sivu on todettu käytännössä toimivaksi. 

Suomen Sahayrittäjät ry koki hyödylliseksi myös uuden sivuston käyttöönottoa ja hallintaa koskevan opastuksen, joka järjestettiin videoneuvotteluna ja tallennettiin asiakkaalle myöhempää käyttöä varten. 

Tutustu Sahayrittäjien uuteen verkkosivustoon.

Jätä yhteydenottopyyntö