Asiakastarinat Hämeen Autovaruste
Hämeen Autovaruste Oy on hyvän palvelun autokauppa, joka palvelee kolmella paikkakunnalla. Jyväskylässä yritys toimii Hämeen Auto -nimellä, Kuopiossa ja Iisalmessa Avain Vaunun nimellä. Hämeen Autovaruste on virallinen merkkiliike ja merkkihuolto Volvolle, Renaultille ja Dacialle. Sen lisäksi yrityksen valikoimasta löytyy satoja hyviä ja luotettavia vaihtoautoja.
“Hurja valikoitui yhteistyökumppaniksi ennen kaikkea vakuuttavan tarjouksen ja näkemyksen vuoksi. Myös paikallisuus vaikutti valintaan. Projektissa tuli vastaan yllättäviä muutoksia, mutta Hurjan porukka selvisi näistä kiitettävästi. Koko projektin ajan yhteydenpito Hurjaan oli helppoa, ja aina saatiin ”oikea ihminen” vastaamaan ja etsimään ratkaisuja esille nousseisiin asioihin. Tämä ei ole nykyään itsestäänselvyys, vaan monessa yrityksessä yhteydenotot menevät kasvottoman tikettijärjestelmän kautta, ja vastaukset saattavat viivästyä.
Kuten lähes aina, ajatukset ja tarpeet tarkentuivat projektin edetessä, mutta tämä ei aiheuttanut ongelmia Hurjan puolella, vaan toiveet otettiin hienosti vastaan, ja jos ne olivat toteutuskelpoisia, niin ne tehtiin. Heikompien ehdotusten kohdalla annettiin hyvät perustelut, miksi ajatusta ei kannattaisi toteuttaa, ja tarjottiin vaihtoehtoista, parempaa ratkaisua. Loistavaa yhteistyötä!”
-Ahti Räsänen, Kehitysjohtaja, Hämeen Autovaruste Oy
Hämeen Autovarusteella tunnistettiin tarve verkkosivujen uudistamiselle sekä ulkoasun että teknisten ja hallinnollisten haasteiden vuoksi. Aiempi sivusto oli vanhentunut ja hankala käyttää, sillä se oli rakennettu lukuisten lisäosien varaan, mikä teki hallinnasta monimutkaista ja epäselvää. Parannuksia haluttiin niin graafiseen ilmeeseen kuin sivuston toiminnallisuuteen, jotta se vastaisi paremmin nykyaikaisia asiakastarpeita. Tavoitteena oli helpottaa sivustolla liikkumista ja tehdä haluttujen tietojen löytäminen mahdollisimman vaivattomaksi asiakkaille.
Uudistuksen myötä haluttiin myös päivittää sivuston ulkoasu vastaamaan brändiuudistuksen mukaisia uusia värimaailmoja. Uuden verkkosivuston tavoitteena oli parantaa merkittävästi toiminnallisuutta ja käyttäjäkokemusta, erityisesti autojen löytämisessä ja vertailussa. Auton ostajien avuksi rahoituslaskurin sijoittelua haluttiin selkeyttää, jotta käyttäjät löytäisivät sen helpommin ja pystyisivät tekemään ostopäätöksiä nopeammin. Uuden verkkosivuston tuli kaiken kaikkiaan vastata paremmin nykyaikaisen verkkokaupan vaatimuksiin.
Sivustouudistuksessa visuaalisesta suunnittelusta vastasi mainostoimisto Hero Creative ja Hurja oli vastuussa teknisestä toteutuksesta.
Toteutetut tekniset ratkaisut varmistavat, että verkkosivusto on paitsi visuaalisesti houkutteleva, myös teknisesti edistyksellinen ja kestää lisäksi aikaa.
Toteuttamamme Hämeen Autovarusteen verkkosivuston selkeä ja looginen rakenne helpottaa käyttäjiä navigoimaan ja löytämään autoihin ja huoltoon liittyvät olennaiset tiedot nopeasti. Entiseen verrattuna hallintaa on myös huomattavasti siistitty ja sisältöjen päivittämistä selkeytetty, mikä vapauttaa asiakkaan aikaa keskittyä ydinliiketoimintaansa. Integraatiot tietopankkeihin nopeuttavat ylläpitoa ja automatisoivat sivuston hallintaa, mikä tehostaa Hämeen Autovarusteen kokonaisprosesseja ja vauhdittaa näin autokauppaa.
Uusi verkkosivusto on helppokäyttöinen, nopea ja visuaalisesti houkutteleva, tukien Hämeen Autovarusteen liiketoiminnallisia tavoitteita. Vastaamme myös Hämeen Autovarusteen verkkosivuston teknisestä ylläpidosta. WordPress-huolenpitopalvelumme avulla varmistamme, että verkkosivut ja niihin asennetut lisäosat ovat aina ajan tasalla. Ylläpidämme erillisiä kehitys- ja tuotantoympäristöjä, mikä mahdollistaa sujuvan jatkokehityksen ja nopeat muutokset sivustolle, sillä meillä on valmiiksi pääsy sivuston hallintaan.
Tarjoamme myös sinulle sopivat ratkaisut, kun tarvitset näyttäviä ja toimivia verkkosivustoja tai asiantuntijoita muihin verkkoviestinnän tarpeisiin. Ota rohkeasti yhteyttä, ja me autamme sinua löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun tarpeisiisi!