Asiakastarinat Hub Panostamo
Hub Panostamo on Kuopiossa toimiva Kuopion startupien tukiyhdistyksen pyörittämä yrityshubi ja yhteisö. Hub Panostamo pyrkii rakentamaan paikallisten yritysten avointa yhteisöä ja osaamisverkostoa sekä näille kasvualustaa ja tukikohtaa. Hubin jäsenet saavat käyttöönsä mm. tilan ylläpidolla, yrittäjäyhteisön tuen sekä erilaisia tapahtumia ja palveluita, joita kehitetään Pohjois-Savon liiton rahoittaman hautomohankkeen turvin.
“Hub Panostamon sivut vaikuttavat hyvin toimivilta ja niistä on saatu jo paljon hyvää palautetta – ulkoasu on tyylikäs ja kaikki tarvittava löytyy sivuilta. En ollut aiemmin ollut paljoa tekemisissä verkkosivujen kanssa, joten vähän jännitti, että kuinka niiden hallinta onnistuu, mutta onneksi Hurjalta saamamme ohjeet ovat todella hyvät. Sivuston käyttöönotto oli loppujen lopuksi helppoa!”
Henna Halmetvaara, yhteisömanageri, Hub Panostamo
Hub Panostamo tarvitsi aloittaessaan toimintansa täysin uudet verkkosivut, joilla voidaan tarjota yhteisön tilapalveluita, viestiä tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista jäsenille. Sivustosta haluttiin tyylikäs, käyttäjäystävällinen ja ylläpidon näkökulmasta mahdollisimman helppokäyttöinen. Lisäksi Hub Panostamo tarvitsi uuden toimintansa tueksi sekä sisäisen että ulkoisen viestinnän viestintäsuunnitelmat.
Uudella verkkosivustolla haluttiin, että Hub Panostamon toiminta tulisi esille mahdollisimman houkuttelevasti ja ymmärrettävästi. Tilavaihtoehtojen, tulevien tapahtumien, ajankohtaisten uutisten ja yhteystietojen tuli löytyä sivustolta helposti. Lisäksi tilavuokrauksesta kiinnostuneiden yhteydenoton tuli olla mahdollisimman helppoa sähköisen lomakkeen kautta.
Toteutimme Hub Panostamon verkkosivut ja ratkaisut viestinnän tarpeisiin yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Verkkosivut toteutettiin WordPress-julkaisujärjestelmän uusimmalla versiolla ja hyväksi havaituilla lisäosilla. Hurjan osuuteen kuului lisäksi sisäisen viestinnän suunnitelman luominen ja viestinnän kanavaksi valitun Slackin käyttökoulutus.
WordPressin lisäosien avulla sivustolle rakennettiin mm. yksilöllisiä toiminnallisuuksia, hakukoneoptimointia ja tietoturvaan liittyviä kokonaisuuksia. Tarjoamaamme ratkaisuun kuului lisäksi selkeät ohjeet WordPress-hallintapaneelin käyttöön sisällön julkaisusta vastaaville.
Sivuston yksilöllinen ulkoasu on Grafiantin käsialaa, jonka pohjalta rakensimme ulkoasusuunnitelmaa noudattavan WordPress-teeman. Uusi verkkosivusto rakennettiin WordPressin Gutenberg-editorin avulla, joka helpottaa erityisesti sivuston ylläpitäjän työtä ja antaa myös kehittäjille monipuoliset, sisällönhallinnan räätälöintiin sopivat työkalut.
Sisäisen viestinnän suunnitelmassa luotiin raamit eri kanavien käytölle sekä mm. ideoitiin viestinnän vuosikelloa. Tavoitteena oli tuoda selkeät sävelet jäsenten ryhmäyttämiseen, viestinnän tavoitettavuuteen, tietojen löydettävyyteen, sitouttamiseen ja aktiiviseen keskusteluun. Lisäksi tavoitteena oli selkeyttää hallituksen viestintäkanavia ja antaa eväitä viestinnän parempaan tavoittavuuteen, oikea-aikaisuuteen ja tietoturvaan.
Huolehdimme Hub Panostamon verkkosivuston teknisestä ylläpidosta myös projektin jälkeen. WordPress-huolenpitopalvelumme avulla pidämme verkkosivun ja siihen asennetut lisäosat teknisesti ajan tasalla. Erillisten kehitys- ja tuotantoympäristöjen ylläpito takaa myös sujuvan jatkokehityksen toiminnan kasvaessa.
Hub Panostamo sai tyylikkäät ja toimivat verkkosivut, jotka ovat helppokäyttöiset myös ylläpidon näkökulmasta. Sivustolta on helposti löydettävissä palvelut, joita Hub Panostamo tarjoaa jäsenilleen ja sidosryhmilleen. Myös erilaiset vuokrattavat tilavaihtoehdot on esitetty selkeästi ja ymmärrettävästi.
Hub Panostamon tiimin on jatkossa helppo päivittää verkkosisältöä ja tiedottaa yhteisön tapahtumista kuten mentori-illoista ja after workeista. Verkkosivut auttavat osaltaa luomaan paikallisten yritysten avointa yhteisöä ja osaamisverkostoa toimien mm. viestintäkanavana ja tunnettuuden lisäämisen välineenä.
Houkuttelevan, sisällöllisesti ja teknisesti hyvin rakennetun verkkosivuston ja viestinnän myötä on yritysten edustajien mahdollista innostua yhteistyöstä, osallistua toimintaan ja olla osana rakentamassa kasvualustaa ja tukikohtaa yritysten väliselle yhteisöllisyydelle.
Me etsimme myös sinulle sopivan ratkaisun, kun tarvitset näyttävät ja toimivat verkkosivut tai osaajia muihin verkkoviestinnän palveluihin, ota siis rohkeasti yhteyttä!
Haluatko kuulla lisää toteutetusta projektista tai muista Hurjan palveluista?
Ota yhteyttä Hannamariin:
hannamari.mannisto@hurja.fi
040 659 5484