Saavutettavuusauditoinnilla kohti yhdenvertaisempia tukipalveluita asunnottomuuden poistamiseksi

Sininauhasäätiö on asunnottomuus- ja päihdetyön asiantuntija ja vaikuttaja, joka kehittää matalan kynnyksen toimintamalleja ja vie niitä osaksi asiakkaidensa arkea. Säätiö tekee työtä asunnottomuuden poistamiseksi ja auttaa sekä tukee yhteiskunnassa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Tavoitteena on, että jokaiselle olisi paikka. Sininauhasäätiö on osa Sininauhasäätiö-konsernia, jossa työskentelee yhteensä yli 250 auttamisen ammattilaista.

Kaikki sujui erittäin hyvin ja esimerkiksi raportointi ja raportit olivat todella hyviä. Emme itse ole saavutettavuuden asiantuntijoita, joten kolmannen osapuolen arvio uusista nettisivuistamme oli meille todella tärkeä laadunvarmistuksen osa-alue. Saimme paljon tietoa saavutettavuudesta ja sen arvioinnista. Projekti oli erittäin sujuva, eli huoletta voi lähteä tällaiseen mukaan.

Sanna Haanpää-Liukko, Vastuullisuus- ja viestintäjohtaja, Sininauhasäätiö

Sininauhasäätiö tarvitsi kolmannen osapuolen tekemään saavutettavuusauditoinnit uudistetuille sivustoillensa

Sininauhasäätiö tarjoaa palveluita, joissa saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen on ensiarvoisen tärkeää. Digipalvelulaki velvoittaa viranomaisia ja osaa järjestöistä tekemään verkkopalveluistaan saavutettavia. Saavutettavat verkkopalvelut ovat kuitenkin kaikkien etu, joten ne kannattaa huomioida, vaikka ei lain piiriin kuuluisikaan.

Sininauhasäätiö oli toteuttanut verkkosivustouudistukset kahdelle eri sivustolle sininauhasaatio.fi ja sininauhakoti.fi, joissa tavoitteena oli AA-tason saavutettavuus. Sivustojen saavutettavuuden tilan arvioimiseksi tarvittiin kolmannen osapuolen tekemä auditointi puolueettomuuden varmistamiseksi. Auditoinnin jälkeen sivuston kehittäneen yrityksen tehtävänä oli korjata havaitut puutteet, jotta sivustot vastaavat täysin haluttuja saavutettavuusvaatimuksia. Tämä prosessi varmistaa, että lopputulos täyttää WCAG-standardien mukaisen korkean saavutettavuustason, parantaen sivustojen käytettävyyttä ja saavutettavuutta kaikille käyttäjille.

Auditoinnin eteneminen

Auditoitavat näkymät rajattiin huolellisesti etukäteen, jotta kaikki olennaisimmat sivut ja toiminnot tulivat tarkastetuiksi. Koska Sininauhasäätiön ja Sininauhakotien sivustot käyttivät samaa teemaa ja rakennetta, ei ollut tarpeen auditoida samoja asioita kahteen kertaan molemmista sivustoista. Tyypillisesti samat virheet toistuvat molemmilla sivustoilla, mutta tämä varmistettiin auditoimalla kumpaakin verkkosivustoa rinnakkain.

Auditointi kattoi monipuolisesti eri sivupohjat ja toiminnot, kuten lomakkeet, videot ja äänitiedostot. Manuaalitestaus tehtiin NVDA-ruudunlukijalla ja näppäimistöllä, mikä auttoi havaitsemaan ongelmia, joita ilman näitä apuvälineitä olisi vaikea havaita. Kaikista löydetyistä ongelmista laadittiin yksityiskohtaiset raportit ja korjausehdotukset.

Testauksen yksityiskohdat

  • Käytettiin uutta WCAG 2.2 -kriteeristöä, AA-taso. Tällä ennakoitiin tulevaisuutta varten, jotta sivusto on saavutettava myös silloin, kun laki vaatii uusimpien kriteeristöjen noudattamista
  • Testaus tehtiin monipuolisesti automaatio- ja manuaalitesteillä (esim. ruudunlukija, näppäimistötestaus)
  • Testattiin kaikki olennaisimmat toiminnot ja näkymät, kuten hakutoiminto ja lomakkeet
  • Huomioitiin erilaiset laitteet, kuten työpöytäversio, tabletti ja puhelimet
Kannettavan tietokoneen näytöllä kuvankaappaus lighthouse-työkalusta, jolla voi arvioida saavutettavuutta.

Testauksessa havaitut puutteet

Saavutettavuusauditoinnissa havaittiin jonkin verran puutteita. Joissakin elementeissä kontrasti oli heikko ja kuvista puuttuivat alt-tekstit. Otsikkohierarkiassa ja responsiivisuudessa oli pieniä ongelmia, kuten esimerkiksi elementtien leikkaantumista. Ruudunlukijoilla paljastui saavutettavuusongelmia, kuten epäselvät linkkien tarkoitukset ja vääränkieliset aria-labelit. Näppäimistötestauksessa myös ilmeni, että kaikkia toimintoja ei voinut suorittaa pelkällä näppäimistöllä ja kohdistus puuttui usein. Kaikki puutteet ja korjausehdotukset kirjattiin yksityiskohtaisesti raporttiin kuvakaappausten ja koodiesimerkkien avulla, jotta kehittäjien oli helppo päästä korjaamaan löydetyt puutteet.

Saavutettavuusauditoinnista Sininauhasäätiön saamat hyödyt

Auditoinnin jälkeen käytiin loppupalaverissa yhdessä läpi saavutettavuusauditoinnin tulokset Sininauhasäätiön kanssa. Raportista tehtiin myös helposti ymmärrettävä tiivistelmä, jotta myös saavutettavuuteen perehtymättömät saisivat selkeän käsityksen sivuston tilanteesta ja tarvittavista korjauksista. Ehdotimme myös konkreettisia toimenpiteitä saavutettavuusongelmien korjaamiseksi AA-tason vaatimusten mukaisiksi. Loppupalaverissa saavutettavuusasiantuntijamme vastasi lisäksi asiakkaan kysymyksiin saavutettavuudesta ja antoi neuvoja, erityisesti siihen, miten saavutettavuus huomioidaan sisällöntuotannossa.

Sininauhasäätiö sai saavutettavuusauditoinnista loppupalaverin jälkeen itselleen saavutettavuusraportin, tiivistelmän raportista ja saavutettavuusselosteen.

Saavutettavuusauditointiraportin sisältö:

  • Tiedon milloin, miten ja millä työkaluilla testaus suoritettiin
  • Tiedot siitä, mitkä sivut ja toiminnot testauksessa käytiin läpi
  • Yhteenvedon tuloksista (hyväksytyt, hylätyt)
  • Kriteerikohtaiset arviot läpäisystä
  • Yksityiskohtaiset listaukset puutteista kuvakaappauksineen
  • Korjausehdotukset jokaiseen puutteeseen
  • Arviot haittojen vaikutuksesta käyttöön
  • Listauksen mahdollisista muista puutteista, jotka eivät riko mitään tiettyä WCAG-koodia, mutta joiden korjaamista kannattaa harkita

Tiivistelmä raportista:

  • Helposti ymmärrettävä tiivistelmä saavutettavuusauditoinnin tuloksista

Saavutettavuusseloste:

  • Digipalvelulain edellyttämä seloste sivuston saavutettavuudesta

Saavutettavuuden eteen tehdyt toimenpiteet parantavat käyttökokemusta etenkin ruudunlukijoita käyttäville käyttäjille ja tekee palveluista helpommin lähestyttäviä, edistäen näin Sininauhasäätiön tavoitetta tarjota jokaiselle paikka yhteiskunnassa ja elämässä. Korjaustoimenpiteiden jälkeen sivusto vastaa saavutettavuudessa AA-tason kriteerejä, mikä tarkoittaa yhdenvertaisempia palveluita kaikille Sininauhasäätiön asiakkaille.

Hoidetaanko teidänkin saavutettavuusasiat kuntoon? Aloitetaan saavutettavuusauditoinnilla, jolla selvitämme palvelun saavutettavuuden nykytilan ja kuinka sitä voidaan kehittää. Hurjan ammattilaiset myös korjaavat halutessasi saavutettavuudessa ilmenneet puutteet. Ota yhteyttä!

Jätä yhteydenottopyyntö