Tekoäly ei ole jumalolento vaan ihmisen rakentama työkalu

Tekoälystä puhutaan usein kuin ihmisen korvaavasta voimasta, mutta todellisuus on paljon arkisempi. Andrej Karpathy, yksi OpenAI:n perustajista ja Teslan entinen tekoälyjohtaja, vieraili hiljattain Dwarkesh Patelin podcastissa ja jakoi aiheesta ajatuksiaan.

Artikkeli kokoaa hänen keskeiset näkemyksensä tekoälyn kehityksen todellisesta tilasta, agenttien rajoista ja ihmisen roolista niiden rinnalla. Samalla tarkastellaan muita tuoreita havaintoja siitä, miksi suurin osa tekoälyhankkeista epäonnistuu ja mitä onnistujat tekevät toisin.

Realismia tekoälykeskusteluun

Podcastissa ja sen jälkeisissä pohdinnoissaan Karpathy pyrki tuomaan tasapainoa tekoälykeskusteluun, joka on jakautunut kahteen ääripäähän. Toisessa uskotaan, että yleinen tekoäly (AGI) on aivan nurkan takana, toisessa taas siihen, ettei sitä koskaan synny. Karpathy sijoittuu näiden väliin. Hänen mukaansa elämme “agenttien vuosikymmentä”, mutta realistisemmassa mielessä kuin hype antaa ymmärtää.

Karpathy pitää tekoälyn viime vuosien kehitystä merkittävänä, mutta muistuttaa, että sen kyvykkyyttä liioitellaan. Hänen arvionsa mukaan AGI saattaa olla mahdollinen kymmenen vuoden sisällä, mutta sekin on optimistinen aikajänne. Edessä on vielä paljon työtä, kuten datan ja mallien integrointia, tekoälyn liittämistä fyysiseen maailmaan, turvallisuuteen ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin liittyvien kysymysten ratkaisemista.

Tekoäly on siis edennyt valtavasti, mutta on yhä kaukana järjestelmästä, joka voisi korvata ihmisen missä tahansa tehtävässä. Viesti on selvä, tekoäly ei ole yliluonnollinen ilmiö, vaan insinööritaidon ja laskentatehon tulos. Ja se on vasta puolimatkassa.

Työkalu, ei ylivoimainen olento

Karpathy kertoi podcastissa, ettei tekoälyagenttien todellinen vallankumous ole hänen mukaansa vielä käsillä. “Ne eivät yksinkertaisesti toimi tarpeeksi hyvin. Ne eivät ole riittävän älykkäitä, eivät multimodaalisia, eivätkä pysty jatkuvaan oppimiseen”, hän totesi.

Tällä hetkellä agentit eivät siis muista asioita, joita niille on kerrottu, eivätkä pysty toimimaan itsenäisesti monimutkaisissa ympäristöissä. Karpathyn mukaan niiden kehittäminen toimiviksi voi kestää vielä vuosikymmenen.

Karpathyn ajattelussa tekoäly on parhaimmillaan opettaja ja kumppani, ei ihmisen korvaaja. Hän toivoo tekoälyltä vähemmän oletuksia ja enemmän kysymyksiä sekä halua tehdä yhteistyötä ja oppia ihmiseltä. Tämä näkemys on syvällisen inhimillinen, sillä tekoälyn todellinen arvo löytyy yhteistyöstä, ei kilpailusta.

Lue myös: Käyttäjätarinat apuna sovelluksen suunnittelussa tekoälyllä

Yritykset kohtaavat todellisuuden

Fortunen artikkelissa on koottu dataa, joka kuvaa, miten myös yritykset alkavat ymmärtää tämän. Esimerkiksi Gartnerin tutkimus osoittaa, että puolet organisaatioista, jotka aikoivat vähentää asiakaspalveluhenkilöstöään tekoälyn avulla, ovat peruneet suunnitelmansa.

Samalla MIT:in tutkimus kertoo 95 prosenttia tekoälypiloteista epäonnistuneen. Maailma ei siis ole vielä valmis tekoälyagenttien varaan, mutta kehitys etenee hurjaa vauhtia.

Eläimet ja aaveet

Karpathyn yksi kiinnostavimmista vertauksista on “animals vs. ghosts”. Karpathy kertoo, ettei tekoälyn kehityksessä ole kyse evoluution toistamisesta, vaan pitkästä insinööriurakasta, jossa yritämme rakentaa jotain hyödyllistä ja turvallista. Hän suhtautuu varauksella siihen ajatukseen, että yksi algoritmi voisi oppia kaiken maailmasta tyhjästä. “Jos joku sellaisen rakentaa, olen väärässä – ja se olisi uskomaton läpimurto. Mutta en usko, että olemme lähelläkään sitä.”

Hän muistuttaa, että esimerkiksi eläimet eivät ole tällaisia tabula rasa -olioita, vaan evoluution muovaamia olentoja, joilla on sisäsyntyinen evoluution luoma älykkyys. Kielimallien hän taas kuvaa olevan kuin aaveita, sillä ne eivät elä tai opi kokemuksesta, vaan niiden tieto on imetty internetin syövereistä. Ne tietävät paljon, mutta eivät ole eläviä olentoja, eivätkä tunne maailmaa kehonsa kautta. Tekoäly ei siis ole uusi “elämän muoto”, vaan hänen mukaansa pikemminkin suuri kielipohjainen haamu, joka jäljittelee ihmisen ymmärrystä.

Tekoälyagentit ihmisen kumppaneina ja valvonnassa

Karpathy suhtautuu varovaisesti ajatukseen täysin itsenäisistä tekoälyagenteista. Hänen mukaansa olemme vaiheessa, jossa ihmisen ja tekoälyn on vielä työskenneltävä yhdessä, ei erillään. Hän toivoo yhteistyötä, jossa tekoäly ei katoa tekemään päätöksiä omassa kuplassaan, vaan pysyy vuorovaikutuksessa ja perustelee ratkaisunsa käyttäjälleen.

”I don’t want an Agent that goes off for 20 minutes and comes back with 1,000 lines of code. I certainly don’t feel ready to supervise a team of 10 of them.” -Andrej Karpathy

Hänen huolensa on osuva, jos agentteja kehitetään liian nopeasti ilman ymmärrystä niiden rajoista, ohjelmistomaailma saattaa pian täyttyä huonosti toimivasta, turvattomasta koodista, jonka alkuperä hämärtyy.

Tekoäly tarvitsee ihmistä

Karpathyn pohdinnoissa toistuu tieteellinen nöyryys. Hän uskoo edistykseen, mutta ei ihmeisiin. Seuraavat suuret harppaukset syntyvät todennäköisesti tylsästä mutta tärkeästä työstä, kuten paremmasta datasta, turvallisuudesta, yhteistyöstä ja vastuullisesta käyttöönotosta.

Tekoäly voi olla voimakas liittolainen, mutta vain jos muistamme, että sen äly on lainattua, meidän luomaamme, meidän rajaamaamme ja meidän vastuullamme. Tekoälyn ympärillä leijuu kuitenkin houkutus, halu rakentaa jotakin, joka tekisi työn ja ajattelun puolestamme. Mutta kuten tarina vaikkapa Frankensteinista muistuttaa, luominen ilman ymmärrystä voi kääntyä meitä vastaan.

Kun kuvittelemme tekoälyn kaikkivoivaksi, luovutamme vastuun. Kun näemme sen työtoverina, opimme itsekin enemmän ja voimme oppia epäonnistumisien kautta. Me emme näe tekoälyä yliluonnollisena voimana vaan käytännön työkaluna, jota pitää kehittää ja käyttää harkiten. Haluamme hyödyntää tekoälyä tavalla, joka tukee ymmärrystä ja ihmisten välistä yhteistyötä, ei korvaa niitä. Kun rutiinit ja toisto automatisoidaan, ihmiselle jää enemmän tilaa ajatella, luoda ja ratkaista ongelmia yhdessä.

Tekoäly ei ole jumalolento. Se on suurin ihmisen koskaan rakentama työkalu ja siksi se tarvitsee meitä, uteliaita, vastuullisia ja inhimillisiä ihmisiä pitämään sen suunnan oikeana.