Blogi Uudenlaisia AR-palveluita kehittämässä
Meillä on nyt suuria uutisia kerrottavana. Liitymme laajaan kansainväliseen hankkeeseen, kun osallistumme Horizon 2020 -ohjelman kolmivuotiseen FitOptiVis-projektiin. Hankkeen tarkoitus on kehittää älykkäitä ratkaisuja kyberfysikaalisten järjestelmien kuvan- ja videonkäsittelyyn.
Noin kolmenkymmenen partnerin joukossa ovat mm. suuryhtiöt Philips Healthcare ja Nokia Technologies Oy sekä useita yrityksiä ja yliopistoja Hollannista, Tsekistä, Espanjasta, Italiasta sekä Suomesta. Hankkeen kokonaisbudjetti on yli 22 miljoonaa euroa. Me kehitämme projektissa uudenlaista AR-teknologiaa (Augmented Reality, lisätty todellisuus) sisältäviä palveluita Smart Health, Smart Society ja Smart Mobility -toimialueille. Tulevaisuudensuunnitelmamme on laajentaa toimintaamme kansainväliseksi, ja tällä hankkeella on suuri vaikutus tavoitteisiimme.
“Nyt alkanut projekti tukee mainiosti yrityksemme kasvuhaluja, ja mahdollistaa vahvan panostuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Hankkeella on myös työllistävä vaikutus Kuopion alueella, sillä tarvitsemme koko ajan lisää AR-kehittäjiä. Tähtäämme ratkaisuillamme kansainvälisille markkinoille vuoden sisällä.”
– CEO Vili Härkönen
Lisätyn tai rikastetun todellisuuden (Augmented Reality, AR) sovellukset mullistavat visuaalisen käyttökokemuksen monissa arkisissakin käyttökohteissa. Läpikatseltavien näyttöjen avulla maailmaa voi katsella aivan uudella tavalla, kun esimerkiksi älypuhelimeen tai tablettiin on ladattu AR-sovellus.
Tähtäämme tosissaan Savosta maailmalle, ja haemme jatkuvasti lisää osaajia joukkoomme!
Mitä projektinhallinta tarkoittaa käytännössä Hurjalla? Miten se helpottaa arkeasi asiakkaanamme ja auttaa saavuttamaan tavoitteesi? Sukelletaan aiheeseen ja katsotaan, miten Hurjan projektinhallinta on rakennettu tukemaan sekä sinua että tiimiäsi.
Avoin lähdekoodi (open source) tarkoittaa ohjelmistokehityksen mallia, jossa ohjelmiston lähdekoodi on vapaasti saatavilla, muokattavissa ja jaettavissa.
Innovaatioseteli on Business Finlandin tarjoama joustava rahoitusväline pienille yrityksille uusien tuote- tai palveluideoiden kehittämiseen. Innovaatiosetelillä voidaan rahoittaa kansainvälistä kasvupotentiaalia omaavia tuote- tai palveluideoita.