Blogi Hurja Solutions Oy vahvistaa hallitustyöskentelyään neuvonantajien avulla
Tiedote 23.3.2023
Hurja Solutions Oy vahvistaa hallitustyöskentelyään hallituksen ulkopuolisten neuvonantajien (advisor) avulla. Neuvonantajien tavoitteena on tuoda lisää strategista osaamista ja kokemusta Hurjan kasvun tueksi sekä kilpailukyvyn säilyttämiseksi.
Hurja tähtää strategiansa mukaisesti kannattavaan kasvuun ja hallitustyöskentelyn vahvistaminen on yksi osa tämän strategian toteuttamisessa. Viime vuosina on toteutettu myös muita lukuisia muutoksia sekä yritysrakenteessa että toiminnassa, kuten luotu tavoitteita tukeva konsernirakenne, ajettu alas omaa tuotekehitystä ja panostettu tulevaisuuden kannalta tärkeisiin kehityssuuntiin.
Ozzi Järvinen on IT-alan yrittäjä ja Iglu:n perustaja. Hänellä on vahva kokemus kansainvälisen yrityksen kannattavasta kasvattamisesta.
Ozzi muutti vuonna 2006 Thaimaahan, jossa myös IT-alan yritys Iglu sai alkunsa vuonna 2010. Ozzi on toiminut yrittäjänä kuudessa maassa ja asui Kaakkois-Aasiassa yhteensä 17 vuotta. Iglu on kasvanut vuosien saatossa yli 200 henkilöä työllistäväksi yritykseksi. Vuonna 2022 Ozzi muutti takaisin Suomeen ja asuu tällä hetkellä Helsingissä.
Ozzi toimii Yrittäjät-yhdistyksen Pirkanmaan aluejärjestön ja Nokian paikallisjärjestön hallituksessa sekä hallituksen jäsenenä ja advisorina IT-alan yrityksille. Hän on koulutukseltaan tietotekniikan maisteri ja on lisäksi suorittanut HHJ ja HHJ PJ -tutkinnot.
Tom Weckström on yrittäjien neuvonantaja ja muutosagentti. Tomin missio on auttaa yrittäjiä ja heidän tiimejään rakentamaan maailmasta parempi paikka – yritys kerrallaan.
Ennen siirtymistään yrittäjäksi vuonna 2016, Tom työskenteli yli 20 vuotta suomalaisissa ja kansainvälisissä pk-kokoluokan ohjelmistoyrityksissä. Kokemusta on kertynyt useista startupeista ja kahdesta pörssiyrityksestä monenlaisissa rooleissa projektipäälliköstä teknologiajohtajaan.
Tomilla on myös kahdeksan vuoden kokemus yritysten hallitustyöskentelystä, josta viisi vuotta puheenjohtajana, sekä noin viiden vuoden kokemus yhdistysten hallitustyöskentelystä. Koulutukseltaan Tom on tietotekniikan diplomi-insinööri ja lisäksi hän on suorittanut HHJ-tutkinnon.
Lisätietoja: Vili Härkönen, CEO, 044 0653 700, vili.harkonen@hurja.fi
Hurja on kuopiolainen ohjelmistotalo, jossa suhtaudutaan tekemiseen ammattitaitoisella otteella ja sopivan rennolla meiningillä. Tiimissämme on jo yli kaksikymmentä alaan intohimoisesti suhtautuvaa ammattilaista. Toteutamme asiakkaidemme kilpailukykyä tehostavia ohjelmistokehityksen palveluita, muuttuvan maailman tarpeisiin.
Rakennamme verkkopalveluita, räätälöityjä ohjelmistoja, mobiiliapplikaatiota sekä lisätyn todellisuuden (AR) -sovelluksia ratkaisuhakuisella asenteella ja väkevällä ammattitaidolla. Kuopiosta käsin palvelemme ympäri Suomen asiakkaitamme, joille vahvan osaamisemme ja oman jatkuvan kehityksemme myötä voimme toimia parhaana mahdollisena kumppanina.
Hyödynnä Business Finlandin Generatiivinen tekoäly -rahoitus ja vie yrityksesi kohti tekoälyn tarjoamia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Lue lisää!